Kesämansikat ja kesäkakku

”Hej, vill du ha kaffe?” iloinen huikkaus kuuluu parvekkeelle. Parveke on laitettu kauniisti ja se on kesän aikana tarjonnut lukuisia hetkiä mielekkään kirjallisuuden parissa. Pehmoiseen villaan pukeutuneena parvekkeella on voinut istuskella myöhään iltaan ja ihailla pieniä kirsikkapuita pihalla sekä seurata luonnon ja oman parvekkeen kukkien ja kasvien kasvua. Samantyyppinen mahdollisuus on myös Foibekartanon Kartanopaviljongissa, joka on asukkaita varten rakennettu, luontoon ja miljööseen istuva elämyksellinen kokonaisuus. 

Ihmisyydessä on yksilölle hyödyllistä kyetä viihtymään myös oman itsen kanssa, kohdata ne ajatukset ja asiat , jotka oman elämäntarinan kautta ovat tuttuja sekä pyrkiä kiinnostumaan myös muiden elävien olentojen tarinoista yhtä arvokkaina ja ainutlaatuisina kuin oman itsen.

Kauneus ympärillämme houkuttaa viettämään kesää monin eri tavoin. Lisäpuhtia kesästä nauttimiseen myös tällä ihanalla Ainon 70 vuotta vanhalla reseptillä!

Kesäkakku

2 kananmunaa

1/2 dl sokeria

30 g rasvaa /sulatettua

1 dl vehnäjauhoja

2 dl maitoa

2 tl leivinjauhetta

2-3 tl kardemummaa

 Vatkaa kananmunat ja sokeri, lisää rasva ja maito. Viimeiseksi kuivat aineet.

Laita puolet taikinasta pyöreän vuoan pohjalle, sitten kerros hedelmiä. Aprikoosia, persikkaa ym.kaada lopputaikina hedelmien päälle. Voi tehdä myös ilman hedelmiä vain pullakakuksi. Paistetaan hyvässä lämmössä kauniiksi ja kypsäksi.

Tämä ihastuttava vanha ohje jättää leipojalle hyvinkin vapaat kädet soveltaa ja käyttää leipojan taitojaan. 

Tämä vuosikymmeniä pintansa pitänyt kesäkakku lähtee kokeiluun heti viikonloppuna.

Maukkaita hetkiä, hyvät lukijani!

 

 

Jätä kommentti